Kolme terveellistä aamiaisjuomaa hedelmistä ja kasviksista.

Aamiainen mukaan: yksinkertaisia ja terveellisiä ohjeita ja ideoita

Aamiaista pidetään yleisesti päivän tärkeimpänä ateriana – mutta silti monet jättävät sen väliin, koska he laittavat mieluummin torkutuksen päälle viettääkseen vielä viisi minuuttia sängyssä.

Vaikka aamutoimista yrittäisikin selvitä ennemmin vauhdilla kuin rauhallisesti, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei aamiainen voisi olla terveellinen.

Alla on esimerkkejä parhaista aamiaisvaihtoehdoista, jotka valmistuvat käden käänteessä ja jotka voi ottaa mukaan, kun pitää kiirehtiä bussiin.

Smoothie hedelmistä ja vihanneksista

Et ole voinut olla huomaamatta, että smoothiesta on tullut erittäin suosittu, ellet sitten käytä lainkaan internetiä tai katso televisiota tai ole ollut yhteydessä muihin ihmisiin kymmeneen vuoteen.

Smoothie-annoksen valmistaminen päivän aluksi tai jopa edellisenä iltana on upea tapa aloittaa päivä terveellisesti.

Nainen katsoo kelloa

Jos sinulla on närästystä tai ruoansulatusvaivoja, älä laita smoothieen happamia hedelmiä, kuten appelsiinia tai sitruunoita. Käytä sen sijaan emäksisiä aineksia, vihanneksista esimerkiksi parsakaalia, selleriä, sieniä, ja hedelmistä banaania.

Entä maku? Mitään sääntöjä ei ole, joten kokeile erilaisia vaihtoehtoja, kunnes löydät itsellesi sopivan! Klassisissa yhdistelmissä on mansikkaa ja banaania tai omenaa ja mangoa, mutta monet lisäävät sekaan nykyään vihreitä vihanneksia, kuten lehtikaalia ja pinaattia saadakseen lisää ravintoaineita.

Jos pidät vihreästä smoothiesta, kokeile erilaisia vihanneksia parin viikon välein. Näin smoothiesi ovat aina uudenlaisia ja houkuttelevia, etkä kyllästy niihin.

Mehujääpuikko aamiaiseksi

Odota hetki! Älä lähde vielä – kotitekoiset mehujääpuikot ovat terveellinen ja virkistävä tapa aloittaa päivä.

Tarvitset vain mehujääpuikkomuotin, jonka voit täyttää luonnonjugurtilla ja lempihedelmilläsi ja sitten laittaa pakastimeen – todella helppoa.

Mehujääpuikot ovat valmiita aamulla siihen mennessä, kun olet lähdössä.

Maapähkinävoirinkeli

Maapähkinävoirinkelin tekeminen on helppoa – ja myös upea tapa aloittaa päivä.

Valmista rinkeli edellisenä iltana ja jätä se muovikelmuun pakattuna jääkaappiin yön yli. Voit syödä sen työmatkalla tai työpisteeseesi päästyäsi. Rinkeli antaa päivällesi maukkaan ja proteiinipitoisen alun.

Munamuffini

Munamuffinin, joka on itse asiassa pieni munakas, voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen ja nauttia lämpimänä tai kylmänä.

Valmista perinteinen munakassekoitus ja lisää siihen mieleisesi terveelliset täytteet (esim. marjoja, pinaattia, manteleita, jne.). Täytä sitten muffinivuoan kolot seoksella tasaisesti. Paista ne uunissa noin 15 minuuttia 200 °C:ssa tai kunnes muffinit irtoavat vuoasta helposti. Anna niiden jäähtyä ja laita sitten jääkaappiin.

Ole luova äläkä anna "perinteisten" ajatusten aamiaisesta rajoittaa mielikuvitustasi. Kokeile ja ota selvää, mikä aamiaisvaihtoehto antaa päivällesi parhaan mahdollisen alun.

  • Aamiainen mukaan: yksinkertaisia ja terveellisiä ohjeita ja ideoita
  • Mitä eroa on mahahapon takaisinvirtauksella ja ruoansulatusvaivoilla?
  • Vinkkejä stressin nujertamiseen
  • Laukaisevat tekijät
  • Alt text

    Aamiainen mukaan: yksinkertaisia ja terveellisiä ohjeita ja ideoita

    Aamiaista pidetään yleisesti päivän tärkeimpänä ateriana – mutta silti monet jättävät sen väliin, koska he laittavat mieluummin torkutuksen päälle viettääkseen vielä viisi minuuttia sängyssä.

    Vaikka aamutoimista yrittäisikin selvitä ennemmin vauhdilla kuin rauhallisesti, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei aamiainen voisi olla terveellinen.

    Alla on esimerkkejä parhaista aamiaisvaihtoehdoista, jotka valmistuvat käden käänteessä ja jotka voi ottaa mukaan, kun pitää kiirehtiä bussiin.

    Lue lisää
  • Alt text

    Mitä eroa on mahahapon takaisinvirtauksella ja ruoansulatusvaivoilla?

    Usein mahahapon takaisinvirtauksesta ja ruoansulatusvaivoista puhutaan aivan kuin ne tarkoittaisivat samaa asiaa, eikä niiden välistä eroa täysin ymmärretä.

    Niiden välillä on kuitenkin useampiakin eroja. Ruoansulatusvaivat eivät ole vain refluksitaudin eli mahahapon takaisinvirtauksen lievempi muoto, vaikka monet niin luulevat.

    Rennie pureutuu tähän aiheeseen, ja alla olevat selitykset auttavat ymmärtämään erot paremmin.

    Lue lisää
  • Alt text

    Vinkkejä stressin nujertamiseen

    Stressi voi vaikuttaa voimakkaasti närästykseen tai ruoansulatusvaivoihin, ja siksi on syytä ottaa käyttöön terveelliset keinot stressistä selviämiseksi.

    Onneksi nämä uudet selviytymis- ja rentoumiskeinot eivät vaadi paljon aikaa tai rahaa, ja monia asioita voit tehdä heti omaan elämään liittyvän stressin lievittämiseksi.

    Rennie*-sivustolla on esitelty parhaita tapoja jännittyneisyyden lievittämiseen.

    Lue lisää
  • Alt text

    Laukaisevat tekijät

    Närästys on yleinen vaiva, joka tuntuu erittäin epämukavalta.

    Närästys tarkoittaa polttavaa tunnetta rinnassa, ja sen aiheuttaa mahahapon nousu ruokatorveen.

    Närästysoireet voivat vaihdella, ja niihin kuuluvat esimerkiksi polttava kivuntunne rinnassa ja nielun takaosassa maistuva hapan neste. Oireet alkavat usein ruokailun jälkeen.

    Alla on joitakin tavallisimpia närästystä aiheuttavia ruokia. Lisäksi ehdotetaan korvaavia vaihtoehtoja, joita voi kokeilla, jos epäilee närästyksen johtuvan tietystä ruoasta:

    Lue lisää
Alt text