Stressi ja närästys: Vinkkejä stressin hallintaan

Voiko stressi ja ahdistus aiheuttaa närästystä? Stressillä ja ahdistuksella voi olla voimakas vaikutus närästykseen tai ruoansulatusvaivojen oireiden syntymisessä ja siksi on syytä ottaa käyttöön terveelliset keinot stressin hallintaan. 

Onneksi nämä uudet selviytymis- ja rentoutumiskeinot eivät vaadi paljon aikaa tai rahaa, ja monia asioita voit tehdä heti omaan elämään liittyvän stressin lievittämiseksi. Tässä muutamia hyviä tapoja jännittyneisyyden lievittämiseen.

Yritä päästä liikkeelle

Stressaavat tilanteet voivat suurentaa hormonien kuten kortisolin ja adrenaliinin pitoisuutta elimistössä.

Aiempien sukupolvien kohdalla tämä reaktio oli eloonjäämismekanismi, joka auttoi ihmisiä varautumaan vaaroihin ja laukaisi "taistele tai pakene" -reaktion.  Nykypäivänä päivittäisessä elämässä on kuitenkin hyvin harvoja tilanteita jotka vaatisivat tämänkaltaista fyysistä reaktiota stressiin. Lyhytaikainen stressi voi jopa parantaa suoritusta eikä yleensä aiheuta ongelmia, mutta pitkäaikainen stressi voi olla monin tavoin haitallista.

Säännöllisen liikunnan on todettu auttavan sietämään stressiä ja näin lievittävän sen aiheuttamia oireita. Jopa kevyt kävelylenkki voi auttaa lievittämään stressiä, kuluttamaan ylimääräistä energiaa ja pääsemään irti mieltä askarruttavista asioista.

Pyri nukkumaan tarpeeksi

Unenpuute on tärkeä stressin syy. 

Huolehdi hyvästä iltarutiinista ja rentoudu kunnolla ennen nukahtamista. 

Pyri vapauttamaan mielesi päivän aikana kertyneestä stressistä ennen nukkumaanmenoa rentoutumalla rauhassa vaikka lukemalla kirjaa tai vain istumalla hiljaa itseksesi. Muista kuitenkin sammuttaa elektroniset laitteet, etteivät ne piristä sinua ja vaikeuta nukahtamista.

Pyri myös menemään nukkumaan samaan aikaan joka ilta, jotta mielesti ja kehosi sopeutuvat tuttuun iltarutiiniin - tämä helpottaa nukahtamista.

Vietä aikaa ystävien ja perheen kanssa

Nopein ja tehokkain tapa hallita stressiä ja asettaa elämään liittyvä stressi oikeisiin mittasuhteisiin on viettää riittävästi aikaa ystävien ja perheen parissa.

Läheisten ystävien ja perheen kanssa vietetty aika voi todella auttaa pääsemään eroon stressistä, vaikka se tarkoittaisi siivouksen tai muiden kotiaskareiden väliin jättämistä. Avoin ja rehellinen keskustelu heidän kanssaan omista huolenaiheistasi on myös avuksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vain sinä kertoisit huolistasi. Ystävien ja perheenjäsenten ongelmien kuunteleminen ja auttaminen voi myös auttaa ymmärtämään, että kaikilla on omat haasteensa kannettavana.

Jos olet kuitenkin huolissasi psyykkisestä tai fyysisestä jaksamisestasi, ota yhteyttä lääkäriin, jotta saat asiantuntija-apua siihen miten sinun tulisi menetellä.